Renessanssihumanismi
Renessanssihumanismi oli monimuotoinen älyllinen liike, jolle oli ominaista uudelleen herännyt kiinnostus antiikkiin ja pohdinta siitä, mitä on olla ihminen. Sen juuret ulottuvat 1300-luvun Italiaan ja Francesco Petrarcan kaltaisiin kirjailijoihin, jotka etsivät antiikin kirjallisuuden käsikirjoituksia. 1400-luvulle mennessä humanismi oli levinnyt muihin Euroopan maihin. Humanismi oli noin 1400-luvulta 1600-luvun alkupuolelle kestäneen renessanssiajan keskeinen piirre.[1]
Renessanssiaikaan käytettiin latinan ilmaisua studia humanitatis (kirjaimellisesti ”ihmisyyden, ihmiskunnan opinnot”) humanistisista tieteistä, erityisesti kreikkalaisiin ja latinalaisiin klassikoihin perustuvasta koulutuksesta. Cicero oli käyttänyt nimitystä humanitas, ja myöhemmin se rinnastettiin kreikan sanaan paideia. Nimityksen humanismi otti käyttöön F. J. Niethammer 1800-luvun alussa. Humanistit kiinnittivät huomiota etenkin retoriikkaan ja kirjallisuuteen. Filosofiassa erityisesti platonismi, stoalaisuus, epikurolaisuus ja skeptismi kokivat uuden nousun.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Cartwright, Mark: Renaissance Humanism World History Encyclopædia. 4.11.2020. Viitattu 4.7.2026. (englanniksi)
- ↑ Humanism, Renaissance (Article Summary) Routledge Encyclopædia of Philosophy. doi:10.4324/9780415249126-C018-1 Viitattu 4.7.2026. (englanniksi)