Siirry sisältöön

Otto Suuri

Wikipediasta
Otto Suuri
Oton muotokuvana pidetty hiekkakivinen ratsastajapatsas Magdeburgissa noin vuodelta 1240.
Rooman keisari
Valtakausi 2. helmikuuta 962 – 7. toukokuuta 973
Kruunajaiset 2. helmikuuta 962 Rooma
Edeltäjä Berengar I
Seuraaja Otto II
Italian kuningas, Lombardian rautakruunu
Valtakausi 25. joulukuuta 951 – 7. toukokuuta 973
Edeltäjä Berengar II
Seuraaja Otto II
Saksan kuningas
Saksin herttua
Valtakausi 2. heinäkuuta 936 – 7. toukokuuta 973
Kruunajaiset 7. elokuuta 936 Aachenin tuomiokirkko
Edeltäjä Henrik Linnustaja
Seuraaja Otto II
Syntynyt 23. marraskuuta 912
Wallhausen, Itä-Frankia
Kuollut 7. toukokuuta 973 (60 vuotta)
Memleben, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Hautapaikka Magdeburgin tuomiokirkko
Puoliso Editha (naim. 929; k. 946)
Adelheid (naim. 951)
Lapset Liutgarde
Liudolf
Matilda
Otto II
Suku Saksilainen
Isä Henrik I Linnustaja
Äiti Matilda Ringelheimläinen
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Otto I eli Otto Suuri (saks. Otto der Große; ital. Ottone il Grande) ; (23. marraskuuta 912, Wallhausen, Sangerhausen – 7. toukokuuta 973, Memlebenin keisarin palatsi, Naumburg an der Saale, Thüringen) oli Saksin herttua nimellä Otto II vuosina 936–961, Saksan kuningas vuodesta 936 lähtien, Italian eli Langobardien kuningas vuodesta 951 lähtien ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan ensimmäinen keisari vuosina 962–973.[1][2]

Hän vahvisti Saksan valtakuntaa tukahduttamalla kapinalliset vasallit ja saavuttamalla ratkaisevan voiton unkarilaisista. Katolisen kirkon käyttö vakauttavana voimana loi turvallisen imperiumin eli keisarikunnan ja vauhditti karolingisen kulttuurin renessanssia.[2]

Suku ja avioliitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 936 hän peri isältään Henrik I Linnustajaltalta Saksin herttuakunnan ja Saksan kuningaskunnan.[1][2] Hänen äitinsä oli Matilda Ringelheimläinen, josta tuli myöhemmin pyhimys. Hänellä oli kaksi nuorempaa veljeä Henrik; Baijerin herttua ja Bruno; Kölnin arkkipiispa sekä kaksi sisarta Gerberga; Lothringenin herttuatar, Ranskan kuningatar Ludvig IV:n puolisona sekä Hedwig; Länsi-Frankian herttuatar Hugo Suuren puolisona.

Otto avioitui vuonna 929 Editha (Edith, k. 946), anglosaksien kuningas Athelstanin sisarpuolen kansa. Huomenlahjana Otto antoi Edithalle Magdeburgin kaupungin.[2] Heille syntyivät tytär Liutgarde ja poika Liudolf.

Oton toinen puoliso vuonna 951 oli Burgundin prinsessa Adelheid Burgundilainen.[2] Heille syntyivät tytär Mathilda ja poika Otto.

Otto I:n sinetti.

Saksan kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaarle Suuren traditiota noudattaen hänet kruunattiin elokuussa 936 Aachenin tuomiokirkossa Itäfrankkien kuningaskunnan eli Saksan kuninkaaksi. [1] Otto joutui taistelemaan asemastaan omia sukulaisiaan, muita kantaherttuakuntia sekä piispoja vastaan. Otto voitti vastustajansa ja vakiinnutti valtansa Saksan kuninkaana.

Otto I oli luonteeltaan isäänsä Henrik I:stä äkkipikaisempi sekä hallitsijana tarmokkaampi ja kunnianhimoisempi. Hän riitautui vuonna 937 mahtavimpien vasalliensa kanssa, koska pyrki rajoittamaan heidän valtaansa. Aggressiivisen johtamistapansa vuoksi Otto I koki myös suuria poliittisia takaiskuja. Suurpiirteisyytensä ansiosta hän saattoi päästä sovintoon vastustajiensa kanssa, kuten tapahtui kun hänen veljensä Henrik oli mukana vallankaappausyrityksessä.[1]

Vaikka Oton isä, kuningas Henrik I Linnustaja oli saanut vasalliherttuansa hallintaansa vain vaivalloisesti, uusi kuningas vahvisti lujasti yliherruutensa heihin. Tämä johti välittömästi sotaan, erityisesti Frankenin herttua Eberhardin ja Baijerin herttua Eberhardin kanssa. Tyytymättömät saksilaiset aateliset tekivät liiton Oton velipuolen Thankmarin johdolla. Thankmar kukistettiin ja surmattiin, Frankenin Eberhard alistui kuninkaalle, ja Baijerin Eberhard syöstiin vallasta ja julistettiin lainsuojattomaksi. Vuonna 939 Oton nuorempi veli Henrik kuitenkin kapinoi; Frankenin Eberhard ja Oton lanko Lothringenin herttua Giselbert liittyivät häneen, ja Oton tuleva lanko Ranskan kuningas Ludvig IV tuki häntä. Otto oli jälleen voitokas: Eberhard kaatui taistelussa, Giselbert hukkui paon aikana ja Henrik alistui veljelleen. Tästä huolimatta Henrik liittyi vuonna 941 salaliittoon kuninkaan murhaamiseksi. Tämä paljastui ajan myötä, ja vaikka muita salaliittolaisia ​​rangaistiin, Henrik sai jälleen anteeksi. Siitä lähtien hän pysyi uskollisena veljelleen ja sai vuonna 947 Baijerin herttuakunnan. Muutkin saksalaiset herttuakunnat annettiin Oton sukulaisille.[2]

Sisäpoliittisista vaikeuksista huolimatta Otolla oli aikaa vahvistaa ja laajentaa kuningaskunnan rajoja. Idässä rajakreivit Gero ja Hermann Billung menestyivät joukkoineen taistelussa slaaveja vastaan, ja heidän saavutuksiaan vakiinnutti Pyhän Mauritiuksen luostarin perustaminen Magdeburgiin vuonna 937 ja kahden hiippakunnan perustaminen vuonna 948. Pohjoiseen perustettiin kolme hiippakuntaa sekä neljäs vuonna 968 laajentamaan kristillistä lähetystyötä Tanskassa. Oton ensimmäinen sotaretki Böömiin epäonnistui kuitenkin, ja vasta vuonna 950 Böömin herttua Bolesław I joutui alistumaan ja maksamaan veroa.[2]

Italian kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Otto I:n (oik.) ja kuningatar Adelheidin patsaat Meissenin katedraalissa.
Oton voitto Italian kuningas Berengar II:sta: Otto I ("Thevconicor[um] REX") saa miekan alistumisen merkiksi vasemmalla polvistuvalta kuninkaalta, joka on tunnistettu Berengariksi. Oton oikealla puolella oleva seuralainen kantaa miekkaa, jonka kärki on ylöspäin, oikeuden symbolina. Kuva Ottos von Freisingin maailmankronikan käsikirjoituksessa n. 1200.

Vuosina 951–952 Otto I valloitti Lombardian ja avioitui Italian edesmenneen kuningas Lothair II:n lesken Adelheid Burgundilaisen kanssa.[3] Ivrean rajakreivi Berengar oli ottanut tämän vangiksi, ja Adelheid pyysi Otolta apua. Otto marssi joukkoineen Italiaan vuonna 951, otti langobardien kuninkaan arvonimen ja meni naimisiin Adelheidin kanssa. Vuonna 952 Berengar alistui hänelle Italian kuningaskunnan vasallina.[2] Avioliitolla hän laillisti asemansa Italian kuninkaana ja sai samalla Burgundin hallintaansa. Otolle ja Adelheidille syntyi poika ja tytär. Ilmoittaessaan että nuoremmasta pojasta tulisi hänen seuraajansa Otto II, Oton ensimmäisestä avioliitosta syntynyt vanhempi poika Ludolf nousi kapinaan Lorrainen ja Mainzin herttuoitten kanssa. Kapina kukistettiin Regensburgin valtauksella vuonna 955.[3]

Lechfeldin taistelussa lähellä Augsburgia Oton joukot voittivat vuonna 955 unkarilaiset. Siten saatiin loppumaan yli 50 vuotta jatkuneet unkarilaisten hävitysretket Keski-Eurooppaan. Voiton kunniaksi Otto perusti Merseburgin hiippakunnan (Bistum Merseburg) vuonna 968, jolla oli kolme ala-hiippakuntaa. Lisäsotaretket johtivat vuoteen 960 mennessä slaavien alistamiseen Elben keskijuoksun ja Oderin keskijuoksun välille. Jopa Puolan herttua Mieszko maksoi veroa Saksan kuninkaalle.[2]

Keisari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 961 Otto järjesti Adelheidin kanssa syntyneen 6-vuotiaan poikansa Otto II:n valinnan ja kruunauksen Saksan kuninkaaksi.[2] Toisella Italian-retkellään vuosina 961–965 Otto valloitti Rooman, palautti istuimelleen paavi Johannes XII:n, joka palkkioksi avusta kruunasi Oton keisariksi 2. helmikuuta 962. Otto puolestaan lupasi paaville suojelevansa kristinuskoa.[1] 11 päivää myöhemmin tehtiin sopimus nimeltä Privilegium Ottonianum, jolla säänneltiin keisarin ja paavin välisiä suhteita. Tämä vahvisti ja laajensi paavin maallista valtaa, mutta on kiistanalaista, sisältyikö siihen ehto, joka mahdollisti keisarille ratifioida paavinvaalit, sopimuksen alkuperäiseen versioon vai lisättiinkö se joulukuussa 963, kun Otto syrjäytti Johannes XII:n Ivrean rajakreivi, Italian kuninkaan Berengar II:n kanssa käydyn neuvottelun vuoksi ja nimitti Leo VIII:n paaviksi. Berengar II vangittiin ja vietiin Saksaan, ja vuonna 964 roomalaisten kapina paavi Leo VIII:tta vastaan ​​tukahdutettiin.[2]

Keski-Eurooppa vuosina 919–1125. Saksan kuningaskuntaan kuuluivat Saksin (keltainen), Frankenin (sininen), Baijerin (vihreä), Svaabia (oranssi) ja Lothringenin (vaaleanpunainen vasemmalla) herttuakunnat. Useat herttuat kapinoivat Oton hallintoa vastaan ​​vuonna 937 ja uudelleen vuonna 939.

Näin Otosta tuli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustaja. Samalla matkalla Otto halusi laajentaa valtakuntaansa Etelä-Italiaan, mutta Bysantin hallitsemat alueet puolustautuivat onnistuneesti. Elämänsä loppuvuodet 966–972 Otto hallitsi valtakuntaansa pääasiassa Italiasta käsin.[1] Hän alisti Rooman ja eteni jopa bysanttilaiseen Etelä-Italiaan. Pitkäaikaiset neuvottelut Bysantin kanssa johtivat poika Otto II:n avioliittoon bysanttilaisen prinsessa Theofanon kanssa vuonna 972. Palattuaan Saksaan keisari piti suuren hovikokouksen Quedlinburgissa 23. maaliskuuta 973.[2]

Otto I kuoli 60-vuotiaana ruokamyrkytykseen palatsissaan Memlebenissä toukokuussa 973. Hänen hautansa on Magdeburgin tuomiokirkossa ensimmäisen puolisonsa vieressä.[2] Valtaistuimelle nousi Oton nuorin poika, Otto II Punainen.[3]

Taiteen suosija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otto itse ei ollut kovin oppinut, mutta hän tuki sivistyksen edistämisessä innokkaasti veljeään Brunoa, joka oli Kölnin arkkipiispa.[3]

Taiteessa Otto I tuki voimakkaasti karolingisen taiteen elvyttämistä, minkä johdosta hänen aikansa tyylisuunta on nimetty ottolaiseksi taiteeksi. Oton valtakaudella hänen nuorin veljensä Kölnin arkkipiispa Bruno, rahoitti Pyhän Pantaleonin luostarikirkon rakennuttamisen karolingista arkkitehtuuriperinnettä seuraten.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 Kirkinen, Heikki: Otavan suuri maailmanhistoria, osa 7. Euroopan synty, s. 226–228. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07689-2
  2. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Otto I | Holy Roman Emperor, Saxon King & Conqueror | Britannica Encyclopedia Britannica. Viitattu 21.6.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 Otto I NNDB - Tracking the entire world. 2014. Soylent Communications. Viitattu 20.4.2023.
  4. ↑ Honour, Hugh & Fleming, John: ”Euroopan keskiaika”, Maailman taiteen historia, s. 367. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1992. ISBN 951-1-16753-7

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Otto Suuri Wikimedia Commonsissa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Otto_Suuri&oldid=24078585”